Se flere kasinoer

Onko mitään, mikä yhdistäisi ihmisiä maailmanlaajuisesti enemmän kuin jalkapallo? Sitä pelataan Etelä-Mannerta lukuunottamalla kaikilla mantereilla. Jalkapallon neljän vuoden välein pidettävät MM-kisat ovat maailman seuratuin urheilutapahtuma, jota seuraa jopa kaksi miljardia ihmistä. Edelleen moni vuoden -86 jälkeen syntynytkin on kuullut Maradonan jumalan kädestä ja Youtuben aikakautena nämä hetket elävät internetin syövereissä lähes ikuisesti. Peliä on lisäksi nähtävillä kaikkialla, minne meneekin näkee pihoilla lapsia potkimassa palloa tai aikuisia seuraamassa paikallisen seuran ottelua ja toisilleen tuntemattomatkin löytävät aina puhuttavaa, kun on kyse tästä lajista.

Monen mielestä jalkapallon kulta-aikoja elettiin nimenomaan 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla, ja Soot! online slot-peli antaa mahdollisuuden keskittyä juuri näihin aikoihin. Tämä peli on Microgamingin käsialaa ja perustuu Iso-Britanniassa julkaistuun saman nimiseen jalkapallolehteen, joka oli ennnen internet-aikaa erittäin suosittu. Peli sisältää aikansa legendoja, joista moni on edelleen tunnettu, kuten Pele ja George Best. Pelu julkaistiin aluksi vuonna 2012 jalkapallon EM-kisojen aikaan, mutta Microgaming lanseerasi sen uudelleen vuonna 2016 seuraaviin EM-kisoihiin. Ehkä syynä oli yhtiön halu markkinoida peliä hyvän markkinaraon koittaessa, tai sitten se että eräs tunnettu kilpaileva firma julkaisi oman jalkapallopelin juuri näihin aikoihin. Oli syy mikä tahansa, ei Microgaming ainakaan vikaan mennyt julkaistessaan Shoot! slot-pelin.

Ominaisuudet ja pelaaminen

Peli on videoslot, jossa on 5 kelaa, 3 riviä ja 50 voittolinjaa. Pelissä kolikon arvo voi olla välillä 0,01 ja 0,1. Pelaaja säätää kolikon arvon vasemmasta alareunasta + tai – painikkeella laatikosta, jossa näkyy yläruudussa säädetty arvo. Sen jälkeen pelaaja päättää montako voittolinjaa viidestäkymmenestä haluaa pitää aktiivisena. Ja sitten vielä montako kolikkoa haluaa panostaa aktiiviselle voittolinjalle. Kolikoiden määrä voi vaihdella 1 ja 10 välillä. Peli noudattaa siis hyvin tyypillistä Microgamingin slottien rakennetta.

Kun pelaaja on asettanut panoksen, peli käynnistetään oikean reunan “spin”-painikkeesta. Suurin mahdollinen voitto on 800 kolikon arvoinen pelkillä symboleilla, mutta ilmaiskierroksilla jopa yli 500 000 kolikon voitto on mahdollinen. Pelin palautusprosentin on arvioitu olevan jotakin 96 ja 97 välillä, joten melko keskiarvoilla pyöritään prosentin suhteen. Pelissä on käytössä myös kaksi eri bonuspeliä, joten kausiteemaan luoduksi peliksi, Shoot! on yllättävän monipuolinen. Käytössä on tietysti myös wild ja scatter.

Pelaaminen on yksinkertaista ja vielä yksinkertaisempaa siitä tekee se, että pelissä voi valita “autoplay”-vaihtoehdon, jos haluaa suoraan pistää kierrokset pyörimään eikä jaksa jatkuvasti kilkkailla spin-nappia uudelleen ja uudelleen. Pelaajan on myös mahdollsta asettaa suoraan maksimiveto “max bet”-napista, jolloin kolikoiden määrä nousee automaattisesti 10 kolikkoon voittolinjaa kohden. Peli ei ole progresssiivinen jackpot, mikä on ymmärrettävää siihen nähden, että se tuskin on jatkuvasti pelaajien suosiossa vaan sen käyttö nousee erityisesti jalkapallotapahtumien aikaan, kuten vuoden 2016 EM-kisojen kohdalla tai todennäköisesti juuri tätä artikkelia kirjoittaessa käynnissä olevien MM-kisojen aikana.

Symbolit ja niiden arvot

Shoot! slotissa toimii symbolina sekä pelaajia että Englantiin ja jalkapallon teemaan lyyttyviä asioita, kuten jalkapallo ja englantilainen piiras. Nämä ovat alhaisemman arvon symboleita, jotka esiintyvät 3 – 5 kappaleen ryhminä ja joiden tuomat voitot vaihtelevat 200 ja 6 kolikon välillä, kun panos on asetettu maksimiin.

Korkeamman arvon symboleista saavat pelaajat, joista ensimmäinen on Kevin Keegan. Kolikoiden arvo tällä symbolilla on 24, 100 tai 200 kolikkoa. Seuraavaksi arvokkain pelaaja slotissa on saksalainen Franz Beckenbauer, jonka voitot ovat 30, 120 tai 1 000 kolikkoa. Hollanin yksi legendaarisimmista jalkapalloilijoista Johan Cruyff tuo 40, 160 tai 1 600 kolikkoa.

Kolme arvokkainta pelaajaa slotissa ovat Diego Maradona, George Best ja tietenkin Pele. Maradonan jumalan käsi ojentaa pelaajalle 50, 200 tai 2 000 kolikkoa. Pohjois-Irlannin ylpeys George Best tuo voittoa 60, 400 tai 3 000 kolikon edestä ja maailman parhaana jalkapallon pelaajana pidetty, legendaarinen Pele palkitsee 80, 1 000 tai 5 000 kolikon edestä.

Bonusominaisuudet

Pelissä on kaksi eri bonuspeliä, jonka lisäksi scatter ja wild ovat käytössä. Wild on samalla pelin toiseksi arvokkain symboli, jonka voitot ovat 150, 1 500 tai 15 000 kolikkoa. Wild voi pelissä korvata minkä tahansa symbolin, paitsi scatterin, auttaen pelaajaa näin luomaan voittoisia yhdistelmiä.

Scatter-symboli avaa bonuskierrokset. Scatter on kuva kahdesta pelaajakortista. Symboli pelin arvokkain ja siitä saa voittoja jo kahtena kappaleena. Sen voitot ovat 200, 300, 2 000 tai 20 000 kolikkoa. Bonuspelejä avaamaan tarvitaan kolme scatter-symbolia, jotka voivat ilmestyä millä tahansa kelalla.

Kolme, neljä tai viisi bonussymbolia peruspelissä avaa Trade’em bonuksen. Siinä pelaaja pääsee valitsemaan kahdestatoista kortista neljä kappaletta. Tästä pelistä voi voittaa palkintoja, mutta pelaajan kannattaa pitää silmällä myös seuraavan tason bonuspeliä, joka voi olla ilmaiskierroksia tai lehtibonus.

Lehtibonuksessa pelaaja avaa kahdentoista lehden seasta palkintoja niin kauan, kunnes punainen kortti osuu kohdalle ja peli on ohi. Ilmaiskierroksia pelaaja voi voittaa valitessaan Trade’em kortista ilmaiskierroskortin, joka antaa pelaajalle 10 – 35 kierrosta

Ulkonäkö ja ääni

Pelissä on todellista retrotunnelmaa ja urheilulehtiä runsaasti selanneet varmasti ihastuvat sen vanhahtavaan ulkonäköön. Pelaajien ulkonäkö tuo mieleen vanhat kultaiset ajat jalkapallon parissa ja pelaajien kuvat muistuttavat ajasta, kun pelaajien kuvakortteja keräiltiin ja vaihdettiin kavereiden kesken ja kaikki kadehtivat parhaiden korttien omistajia. Monelle 70-luvun kampaukset ja lyhyet shortsit muistuttavat jalkapallon kulta-ajoista. Peli ei ehkä ulkonäöltään vastaa Microgamingin hienoimpia luomuksia, mutta se varmasti hoitaa asiansa, kun pelin teemana on jalkapallo ja aikansa legendarisimmat jalkapallotähdet.

Pelin musiikki sopii teemaan erinomaisesti. Se on menevää ja luo peliin tunnelmaa kuuluu. Samalla taustalta puheensorinaa, vihellyksiä ja kannustushuutoja. Peliä pelatessa voi kokea olevansa jalkapallokatsomossa seuraamassa maailman jännittävimpiä otteluita ja kelojen pyöriessä jännitys voitoista saa myös pelaajan odottavaan mielentilaan, aivan niin kuin pelissä kuuluukin.

Yleisvaikutelma ja loppusanat

Shoot! on varmastikin niitä slot-pelejä, joita moni slot-pelien ja jalkapallon fani muistaa pelanneensa aina jonkun suuren urheilutapahtuman aikaan ja suosio on ollut melko kausittaista. Peli viehättää teemansa puolesta ehkä enemmän vanhemman ikäluokan pelaajia, jotka muistavat seuranneensa näiden pelissä esiintyvien tähtien pelaajia jopa livenä. Uuden sukupolven idoleita, kuten Messiä, Neymaria tai Cristiano Ronaldoa ei pelissä näy, mutta ehkäpä nämäkin “juniorit” saavat oman pelinsä jossain vaiheessa.

Pelissä on panostettu hyvin myös lisäominaisuuksiin, kuten bonuspeleihin jotka tarjoavat runsaasti lisäarvoa peliin. Tämä on Microgamingiltä hieman erikoinen veto siihen nähen, että peli tuntuu olevan kausiluonteinen, mutta ehdottoman tervetullut lisä. Jalkapallo on lajina kestosuosikki ja pelille löytyy varmasti pelaajia ympäri vuoden, mutta varsinkin jalkapallosesonkina jolloin kaipaa jännityksen kokemuksia myös pelien välisenä aikana.

Kenelle peli sitten sopii? Ehdottomasti jalkapallon ystäville ja faneille, mutta toisaalta miksi ei muillekin. Tosin jos kokee enemmän yhteyttä johonkin toiseen lajiin tai urheiluteemaiset pelit eivät säväytä, ei tätäkään peliä välttämättä jaksa pelata muutamaa kierrosta enempää. Kuitenkin yleinen tunnelma ja pelin luoma jännitys saa helposti jalkapallosta pitämättömänkn innostumaan pelaamisesta legendojen seurassa.

Featured Casino
Jopa 1000€ käteispalkkio